sunnuntai 29. joulukuuta 2013

PUOLISATAA VUOTTA



Joulunpyhät meni rennosti syöden, eri sukulaisten luona kyläillen ja pelejä pelaillen. Aattona käytiin tietysti myös saunassa ja availtiin paketteja. Ei niistä sitten sen enempää, kun kuviakaan ei kauheasti ole. Lahjoja aion kyllä esitellä joku päivä.

Jokatapauksessa nyt sain vihdoin kuvia äidin 50 vuotis juhlista, joten muistellaan vähän niitä.

   


Juhlat pidettiin siis Raumalla.Päällä mulla oli mummun tekemä mekko (tykkään<3). Tosta ekasta kuvasta voi muuten huomata, että pari viikkoa sitten oli oikeesti lunta, vaikka joulunpyhät on ollut pelkkää vesisadetta. Meillä oli koko perheellä äidille tällänen musiikillinen synttärilahja, joka oli yllätys. Suvi Teräsniska saapui siis laulamaan muutaman biisin. Nätisti kyllä lauloi ja sai monet jopa kyyneliin.


Siinä juhlien tarjoiluja. Ylemmässä taitaa olla alkupaloja ja pääruokaa,alemmassa sitte kahvittelut. 


Myöhemmin Tommi Soidinmäki saapui tanssittamaan vähän tälläistä vanhempaa väkeä ja jossain välissä veti myös jotain hiukan menevämpää. Näissä meidän suvun juhlissa aina tanssitaan tosi paljon.


Illemmalla, kun Tommi lähti niin Tommin bändi (Energia bändi) jäi musisoimaan ja tällä kertaa vähän menevämpää. Ainakin ylimmän kuvan perusteella näytti olevan hauskaa. 


Yöllä varmaan puolen aika monet olikin jo sitte lähtenyt, ,mutta viimesimmät vielä lauleskeli karaokea. Anniinan kanssa me laulettii (räpättiin!) levikset repee. Mua alko pikku hiljaa väsyttää ja nukuinkin siellä talolla hetken aikaa ennen kuin päästiin lähtemään. Sillon yöllä oli oikeesti -10 astetta. Me mentiin mäkkärin kautta Mummulaan ja päästiin nukkumaan puol neljän aikaan aamuyöllä.

Mä tykkään ihan hirveesti tämmösistä sukujuhlista. Meillä on tämmöistä kun juhlitaan suvun kanssa, Millasta teiän sukujuhlissa on? 




Kuvat; H. Yli-Ketola

maanantai 23. joulukuuta 2013

WINTER WALLPAPERS

Kulutin aikaa selailemalla Weheartit sivustoa ja yritin samalla löytää sieltä jonkin laista joulumieltä. Kokosin kuvista muutaman kollaasin inspiroimaan mun mieltäni joulun suhteen ja ehkä myös muiden mieliä. Only thing I wish this year..  Lunta maahan ja joulumieli tänne yön aikana, kiitos.


ps. kuvat on vähän isommat kun yleensä, mut ei voi mitään. Kyllästyin tappelemaan tän kanssa

lauantai 21. joulukuuta 2013

GIRLS NIGHT

Mulla on huippuhyvä fiilis! Vietettiiin eilen tyttöjen kanssa iltaa meillä. Ei oltu nähty pitkään aikaan porukalla ja sen kyllä huomas, kun ihmisillä riitti juttua kerrottavana ja naurettiin aivan sairaasti. En oo pitkään aikaan nauranu tolleen ihan kunnolla. Oon heränny tänään jo kuudelta ja istun tälläkin hetkellä bussissa kohti Raumaa. Huomaa, että on tullut nukuttua vähän vähemmän, kun on tosi deep ajatuksia. Radiossa puhuttiin ihan muutama päivä sitten siitä kuinka ihmiset unohtaa kaikki hyvät kokemukset ja onnelliset hetket tosi nopeesti ja huonoja juttuja jäädän vatvomaan vaikka kuinka pitkäksi ajaksi. Tavallaanhan toi on totta, mutta kyllä mun mielestä ihmiset on aina välillä sillee "ainii muistaks ku oltiin siellä ja sit kävi sitä ja tätä" ja sitte ne nauraa. Tossahan just mietitään sitä hyvää hetkeä ja vatvottiin sitä. Ja tässähän mä just vatvon eilistä iltaa, joka oli tosi ihana ja onnellinen. Nojoo entiiä, mikä tossa oli pointtina, mut miettikääpä sitä, että jouluun on enää 3 päivää! Yritetään löytää joulumieli jostain syvältä sisimmästämme vaikka maassa ei olekaan lunta. Viettäähän ne esim. Australiassakin joulua ilman lunta.

Ihanaa Joulunodotus aikaa kaikille!

maanantai 16. joulukuuta 2013

JOULULAHJATOIVEET


1. Ihan ykkösenä ja tärkeimpänä toiveena on IPad, koska se vaan olis niin kätevä.
2. Nike Free Run -lenkkarit! Oon halunnu tommosia jo tosi kauan ja varsinkin ton väriset houkuttelis aika paljon. 
3. IPhone 5 kuulokkeet.. tai entiiä onko kaikki Applen kuulokkeet nykyään tommoset(?) mutta noi on joka tapauksessa ollut kivoimmat kuulokkeet, jotka mulla on ollut ja ainoat, jotka ei satu korviin. Harmittaa kun kadotin ne :(
4. Maidonvaahdotin!! Tollanen olis ihan superkiva.
5. Gossip Girl 5 & 6 tuottarit. Ainoat, jotka multa puuttuu.
6. Michael Korsin kello. Tai ei välttämättä tarvii olla just Korsin, mutta joku kultanen kello olis kiva.
7. Leffalippuja!! Jokavuotinen lahjatoive. Noi on vaan niin käteviä ja niille on ainakin käyttöä.

Siinä olis siis mun tän vuoden joululahjatoiveita! Mitäs kaikkea te ootte toivoneet joululahjaksi? :)


perjantai 13. joulukuuta 2013

VILLI PERJANTAI ILTA



Mun tosi villiin perjantai iltaani sisältyi pipareiden tekoa, niiden koristelemista ja joulukorttien tekemisessä auttamisesta. Tein pipareita enemmänkin kuin vain kuvassa näkyvät, mutta nuo olivat ainoat "ei palaneet" yksilöt. Tosi vaikeeta kuvitella, että jouluun on enää reilu viikko. Joululahjoja en ole tehnyt/ostanut vielä yhtään ja kaikki on vielä ihan hakusessa. Ensi viikolla varmaan alkaa se hirveä joulustressi, mutta eipä se mitään. Oon jo monta päivää halunnut tehdä postauksen viimeviikon lopun juhlista (äiti 50v.), mutta odottelen vielä kuvia. Joten niiden parissa palailen heti kun pystyn -toivottavasti mahdollisimman pian. Nyt on niin sekavaa tekstiä, että jätän suosiolla kirjoituksen tähän ja toivotan vain hauskaa viikonloppua ja ihanaa joulunodotus aikaa kaikille!!

- Janina

perjantai 6. joulukuuta 2013

WE'RE BACK



Viimeisin postaus on julkaistu 218 päivää sitten. Kaikkien näiden päivien jälkeen uuden postauksen kirjoittaminen on vaikeampaa kuin voisi kuvitellakkaan. Helpoin tapa päästä takas postailun makuun on alottaa helpolla ja yksinkertaisella postauksella, eli tässä ois puhelinkuvia viime viikoilta;

 1; Tehtiin äidin kanssa piparkakkutalo. Ei ehkä mikään kympin suoritus, mutta oman näköinen ja tuo ihanan piparin tuoksun kotiin. 2; Ihana Helle<3 kaupungille menossa katselemaan joulukadun avajaisia. 3; Selfie. 4; Mangopiltti luomassa motivaatiota historian kertaukseen.


 1; Olihan meiänkin pakko käydä Starbucksissa yhtenä aamuna. 2; Kynttilöitä on tullut sytyteltyä usein viime aikoina. 3; OOTD. selfie. 4; Rupesin kutomaan kaulaliinaa, mut pakko myöntää, että sen tekeminen on vähän jäänyt.


1; Mummu teki mulle mekon ja tykkään kyllä ihan hirveesti<3 2; Kaakaolla Raumalla. 3; Anniina ihana toi Espanjasta tuon Justin Bieberin The Key hajuveden tuliaisiksi. 4; Vohveleita, hilloa ja kermavaahtoa. nami!

 1; Tein Anniinalle nimipäivä kakun ja mustikkamuffinseja. Kokeilin ekaa kertaa tommosta sokerimassaa kakun päälle, eikä ollut ihan helppoa. 2; Minä ja Anniina Dannyn konsertissa. 3; Maailman jokia, järviä ja meriä merkitsemässä karttaan. 4; Opiskelua kahvilassa Annin kanssa. On se vaan niin paljon mukavampaa opiskella jossain muualla kuin kotona.


 1; Robertsin Chai Latte on todella hyvää. Jos et oo maistanut niin kipinkapin maistamaan. 2; Julian kanssa koulussa. 3; Selfie. 4; Sain ihan ensimmäiset omat UGGit. Oon ihan rakastunut näihin<3 Niin lämpöset ja pehmeät ja älyttömän söpöt.

1; Innoissaan lumisateesta. 2; Laitoin MyCosmoon joululahjatoiveen ja se päätyi näköjään Cosmoplitaniin... 3; ... Sen ansiosta sain myös lahjakortin seppälään! 4; Jouluiset, söpöt polvisukat!

Ja vielä HYVÄÄ ITSENÄISYYSPÄIVÄÄ!

- Janina

torstai 2. toukokuuta 2013

Vappu

Vappu alotettiin porukalla Vickiksellä skumppalasien ja pizzojen kanssa. Porukkaa tuli lisää ja lisää, samoin tuli juotua lisää ja lisää. Illalla lähdimme kaivariin päin, mutta ainakin mun osalta matka loppui lyhyeen; bussipysäkille kävellessä en pysyny pystyssä, bussissa melkein nukahdin ja silmät oli ihan punaset. Päästiin keskustaan asti mutta sitten Sami päätti viedä mut kotiin. Pilasin örvellykselläni Saminki vapun, ni päätettii ottaa seuraavana päivänä uusiks. Siitä seurasi keskiviikkona yöllä ulos juomaan meneminen ja koulusta lintsaus torstaina. Pitäis varmaa ryhdistäytyy? No, vappu on vaan kerran vuodessa!







Ja päätin kokeilla dipdye värjäystä! Sopiiks mulle?
-A

sunnuntai 28. huhtikuuta 2013

260413

Varoitus! postaus sisältää Bieber asiaa, älä lue jos olet jo korviasi myöten täynnä Justin Bieberiä.






















 

Mun osalta tää "Bieber fever" alko kunnolla Torstaina koulun jälkeen kun raahasin Hellen mun mukaan kämpin eteen odottelemaan, että Justin tulisi edes vähän näyttämään naamaansa. Melkein kuusi tuntia siellä odoteltiin. Keskustassa kävellessä kohti kämpiä melkein jokainen vastaan tulija vanhuksesta vauvaan puhui vain Justin Bieberistä. Bieber Fever on vallannut koko kaupungin, varmaan koko Suomen. Eihän sitä Bieberiä koskaa näkynyt, mutta nähtiin sentään muutama Bieberin "kavereista".


Sama meno jatku seuraavana aamuna, kun mentiin Roosan kanssa noin yhdeksän aikoihin Hartwallille jonottamaan monien muiden kanssa. En tosiaan oo ikinä kokenut tollasta ennen. Tutustuttiin siinä tosi mukaviin ihmisiin, hengailtiin, syötiin ja kaikilla oli ihan iloinen fiilis eikä vielä edes satanut. Aikakin meni tosi nopeasti odotellessa.



Muutaman tunnin päästä vähän tihutti ja kaikki kaivoi heti sadetakit ja -varjot esiin. se tihkusade oli vielä ihan ok, mutta noin kolmen aikaan ihmisiä alkoi tulla paljon lisää ja kaikki vaan ryntäsi eteenpäin. Aamusta asti odottaineiden muodostamat siistit jonot katosi ja istuma tila loppui, oli pakko nousta seisomaan jos ei halunnut jäädä jalkoihin tai menettää paikkaansa. Sadekin yltyi ja ihmiset paleli enemmän. Viimeiset kolme tuntia olivat tuskaa. Seistiin tiiviissä kasassa sateessa jääkylmässä ja kolme minuuttia tuntui kolmelta tunnilta. Kirottiin siinä että "ei enään ikinä permanto lippuja, tää on tuskaa". Yritettiin saada aika kulumaan nopeammin keinolla millä hyvänsä; leikittiin sana leikkejä, esim. kerrotaan tarinaa niin, että jokainen sanoo vuorotellen sanoja.
     Kuuden aikaan kun turvamiehet ja lipuntarkastajit saapui helpotuksen tunne oli suuri ja ihmiset kiljui. Tarkoitus oli että yksi kerrallaan päästetään porteista, mutta eihän siitä mitään tullut. Ihmiset juoksee turvamiesten ohi, aidat kaatuilee ja kukaan ei voi estää sitä monen sadan teinin laumaa juoksemasta. Kaikki juoksevat pitkin Hartwall areenan käytäviä suoraan permannolle. Me tietysti mukana juoksemassa. 


Permannolla taas odoteltiin, yhtä odottamista koko päivä. Lopulta Robin tuli ja veti kyllä hyvän keikan. Sen aikana unohtui kaikki se tuska mikä ulkona koettiin viimeisillä tunneilla ja fiilis oli todella hyvä. Oon kyllä sitä mieltä että Robin on tosi suloinen poika eikä siltä lahjojakaan puutu. 
     Bieberiä odotellessa löydettiin taas uusia juttukavereita ja jutuista huomas kuinka väsyneitä oltiinkaan. Jotkut meinas pyörtyä jo ennen keikan alkua huonon olon ja ahdistuksen takia. Järkkärit huuteli "taakse päin!" noin minuutin välein ja lähetti vesimukeja kiertämään.


Lopulta se tuli! lähtölaskenta alkoi ja silloin jo ihmiset kiljui hullun lailla. Oon vuodesta 2009 fanittanut Bieberiä ja toivonut suomeen saapumista. Viime kesänä kun sain liput olin kuolla onnesta ja muistan kuinka kaukaiselta keikka sillon vielä tuntui, mutta nyt olin siinä teini lauman keskellä ja enään 10 minuuttia siihen että kaikki se odotus palkittaisiin ja näkisin Justin Bieberin. 
    Bieber saapui lavalle ja yleisö kiljui hullun lailla. Mitä tahansa Bieber tekikin ihmiset kiljui ja huusi. Permantolaiset yrittivät löytää tiensä eturiviin ja aina kun Bieber tuli reunalle ihmismassa meni ainakin metrin eteenpäin ja toistensa päälle yrittäen tavoittaa idolinsa kättä. Tämä on nyt sitä Beliebereitten "yhtä suurta perhettä", hakataan muut kunhan itse pääsee justinin lähelle.
     Yhtäkkiä se kaikki oli ohi ja Justin poissa. Se tunne oli samaan aikaan ihana ja kamala. Itkin ihan hysteerisenä ja halusin vaan nähdä hänet edes yhden kerran vielä. Ainakin joka toinen siellä itki. Tunsin itseni maailman onnellisimmaksi ihmiseksi.
     Kaikki mitä keikalla koin oli mulle jotain ihan uutta ja nautin joka ikisestä sekunnista vaikka se olikin yhtä sotaa. En vieläkään usko, että näin Justin Bieberin omin silmin.



Siskoni joka oli myös keikalla säästyi tältä juoksulenkiltä ja sodalta istumapaikkojen ansiosta, joten hänellä oli aikaa käydä ostamassa vähän fanikrääsää kun itse pidin huolen että pääsin eteen. Tuollaisen paidan ja Kiertueohjelman se osti. 
    Tää päivä oli ihan hirveä. Kurkku, selkä ja niskat kipeinä ja tosi outo olo kun kaikki on ohi. Koko päivän kuunnellut Justinia ja katellut videoita ja lukenut uutisia eiliseltä. Oon onnellinen ja kiitollinen kaikesta tapahtuneesta.
    Eilinen päivä oli ehdottomasti paras mun tähänastisessa elämässä, eikä se unohdu!

- Janina

torstai 18. huhtikuuta 2013

I'm back, bitches!


OKEI, myönnän että oon superlaiska ollu tän blogin suhteen, MUTTA mulla on oikeesti hyvä syy siihen. Muutin äidin kanssa Jätkäsaareen pari kuukautta sitten ja vasta toissapäivänä saatiin aikaseks asentaa netti tänne, ollaa niin perus naisia että ei me mitää elektroniikkaan liittyviä asioita saada aikaseks. Pitäs varmaan hankkia joku mies tänne asumaan ja auttamaan tollasissa mahottomissa asioissa. Mutta nyt voisin panostaa tähänki ja alkaa ottamaan kuvia kaikesta. Nyt pari kuvaa mun uudesta huoneesta (joka on vielä aika lailla kesken...)





Mä jotenki tykkään tosta lampusta tosi paljon !! Muut ei pahemmin rakasta koska pää aina osuu noihin härpäkkeisiin...
Miks noi kuvat jotka otan kotona on aina noin keltasia?? Ja ei, en osaa muokata niitä :D

 Minä ja Sami täytettiin tiistaina puoli vuotta! Ei me sitä sen kummemmin juhlittu, koska mun mummolla oli samana päivänä synttärit niin menin haminaan mummoa kattomaan. Nyt viikonloppuna mennään Samin kanssa johonkin syömään ja illalla varmaan juomaan hah :D Tilasin meille red party cuppeja Ebaystä vähän aikaa sitten. MIKSEI KUKAAN KERTONU MULLE ETTÄ NIITÄ SAA SUOMESTAKIN??? No, tilattu on ja ens kerralla Suomesta sitten.



Haluisko joku ihana suositella jotain paikkaa missä saisi laadukkaat rakennekynnet ja ei mielellään mitään omaisuuksia maksais? Oon tyytynyt tollasiin kamaliin liimatekokynsiin... 


Vielä yks juttu!!! Vihdoin, monen vuoden odotuksen jälkeen, äidiltä kinumisen tuloksena, kauhusta kankeana ja piikkejä pelkäävänä tyttönä menin ja otin napakorun! Eikä edes sattunu yhtään! Jos ootte sellasta ajatellu ni suosittelen lämpimästi :)

Boxerit <3

-A