sunnuntai 19. helmikuuta 2017

WEEK 7

week7
1. Arnoldsin ystävänpäivä donitseilla ♥︎
2. & 3. Ystävänpäivän yllätyskukat! Ihanan piristävää kesken aamupalan saada kukkia kotiovelle.
4. Ei-niin-menestynyt luisteluretki. Oli jo sen verran lämmintä, että jää oli todella huonossa kunnossa.

week7-4
1. Nätti talvimaisema ♥︎
2. Oli pakko pitkästä aikaa napata selfieitä, kun oli niin kiva messybun ihan vahingossa. Näyttäispä toi nuttura aina tolta.
3. Ulkoilun teemana oli Bambi. Oikeesti noilla lenkkareilla pysy ihan hyvin pystyssä, mutta ulkoilukumppanilla oli vähän haastavampaa.

week7-2
1. Manhattanin lehtipihveillä.
2. & 3. Lisää nättejä talvimaisemia. Varsinkin auringonlaskun aikaan on niin nätin näköistä.
4. Lämmittelyä ja herkuttelia ulkoilun välissä.

week7-3
1. Bussilla taas matkattiin Raumalle pitkäksi viikonlopuksi.
2. #tb #penkkarit2016 Tuntuu, että omista penkkareista olisi paljon enemmän aikaa kuin vuosi. Sen päiväs voisin hyvillä mielin elää uudestaankin.
3. Lauantaina vietettiin ristiäisiä. Pikku herra sai nimekseen Eelis ♥︎
4. Lauantai-illan aktiviteetti: Aliasta ja viiniä! Lautapelejä on nyt viimeaikoina tullut pelattua, mutta vieläkin useammin voisi pelata. Varsinkin Alias on tosi hauska illanvietto -tapa.

4 kommenttia:

  1. Kylläpä rupesi tekemään mieli Arnoldsin donitseja ja lehtipihviä... :D Mutta kiva postaus ja näyttää olleen mukava viikko!

    http://kanervaneuvonen.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tällä hetkellä tekis munkin mieli noita :D ja kiitos paljon, oli kyllä kiva viikko :)

      Poista
  2. Ihania noi maisemakuvat! :) Oi että mullekin kelpais lehtipihvi tai Arnoldsin donitsit :D

    http://therewillbesunshine-emilia.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On on ollut nyt niin nätin näköistä, kun aurinko on paistanut ja mullekin kelpais noi uudestaan näin maanantaina! :D

      Poista